![]() | |||
BH VFIN TVA VPVA JK2 VK2
{ penny the dancing clown }
Jos kaipaa päiväänsä piristystä, sitä saa Pennyltä. Nimensä mukaisesti se on tanssiva klovni joka ei jätä arvailujen varaan, etteikö sen tekosille nauraisi. Välillä näyttää, kuin se ei hallitsisi kehoaan (joka näkyykin mitä oudoimmissa hyppelyissä ja juoksuissa) tai sillä olisi meneillään äänenmurros. Jotkut elehtivät kehollaan, Penny elehtii sillä SEKÄ äänenmurrokselta kuulostavalta äänellään. Uusia lauluja syntyy melkein päivittäin eli niitä on syntynyt melkoinen laaja skaala. Joskus tosin sen temput eivät kovin paljoa naurata, kun se esimerkiksi saa itsensä ulos minkälaisista tahansa aitauksista, kaulapannastaan tai vaikkapa talon sisältä. Se jää kyllä usein ilkeyksistään nopeasti kiinni, nimittäin kun se tietää että on tehnyt jotain kiellettyä, Pennyn häntä alkaa viuhumaan mitä oudommalla tavalla sekä niin laajasti kuin sen häntä voi vaan heilua. Muiden ceskojen tapaan Penny kaikenkaikkiaan ei ole kiinnostunut muista koirista tai ihmisistä, kuin minusta sekä Tally Storyn koiralaumasta. Se ei ole aggressiivinen muita kohtaan, sitä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta muut. Joskus se saattaa yltyä leikkiin muiden koirien kanssa, mutta sekin on kiinni muista tekijöistä: missä leikitään, milloin ja onko muiden laumalaisten olo uhattu. Tästä voikin jo päätellä, etten pääse Pennyn tarkkaavaisen silmän alta hetkeksikään pois. Erittäin energinen ja kärsimätön tapaus siis. Lenkeistä ja harrastuksista on pidettävä kiinni, sekä varsinkin tottelevaisuudessa motivaation pitää olla paikallaan. Penny on vilkas myös yöllä, mutta tarpeeksi pitkä iltalenkki yleensä auttaa tähän pieneen "rotuvikaan". -- Klikkaa otsikkoa, jotta saat lisätietoja.
|